Olipa kerran - Esterin tarinoita

Heip! Mä selailin yhtenä päivänä mun vihkoja etsiskellen jotain, mitä postata, ja huomasin erään säännön: melkein kaikki kelvolliset tekstit oli kirjoitettu yöllä. Okei, ehkä ei kaikki ihan varsinaisesti aamyöstä, suurin osa välillä 23:30 - 03:00.  Sitten tuli mieleen sellainen ajatus, että olisipas hauskaa julkaista postaus, jossa olisi nimenomaan näitä yöllä kirjoitettuja tekstejä, koska onhan niissä ihan omanlaisensa tunnelma. Tuumasta toimeen: tässä se postaus nyt on, toivottavasti pidätte :) (Jep, ei ollut vahinko, että tämä postaus ajoitettiin kello kolmeen yöllä.) Hyvää yötä 🖤 Muiden ajatukset ovat hyttysiä  jotka voi läimiä pois. Minun  ovat susia. Ne saartavat minut hitaasti,  läähättävät,  painavat minut maahan kunnes olen varma  että  kuolen yksin pimeässä. Niiden kiiluvat silmät  näkevät kaiken  eivätkä tunne armoa. Minun on tehtävä mitä ne käskevät  minun on toteltava  ei se ole minun vikani, minun valintani. Ja ne pitävät verestä.  x Emma kulkee vierelläni käytävällä, mu

Hei rakas 💜 Tänään on sun päivä. Mulla on niin paljon sanottavaa, että mä en edes tiedä, mistä aloittaa. Mä voisin luetella, miten lahjakas, ihana, kaunis, taitava, hauska, fiksu, luotettava, järjestelmällinen ja kaikin puolin uskomaton sä olet, mutta musta tuntuu, että mä olen sanonut ne kaikki asiat sulle jo niin monta kertaa.  Me tutustuttiin, koska meillä oli molemmilla blogit ja me huomattiin, että me ollaan tosi samanlaisia. Me molemmat rakastetaan kirjoittamista ja lukemista ja pitkiä keskusteluja ja meistä molemmista oli ihanaa silloin alussa kirjoittaa niitä sähköposteja. Nyt me ollaan tunnettu vuosi (!!!!!). Me ei olla enää samanlaisia kuin vuosi sitten. Me ollaan lakattu kirjoittelemasta sähköposteja ja siirrytty viesteihin ja puheluihin. Mulle on selvinnyt susta paljon, paljon, paljon uusia puolia ja samoin sulle musta. Me ollaan huomattu, että itse asiassa sä Anni olet fiksu ja siisti ja järjestelmällinen ja mä olen höpsö ja sotkuisa ja epälooginen. Me ollaan huomattu, et

Heii 💕 Jotkut teistä on ehkä saattanut bongata joissakin blogeissa tällaisia kirjoittajien Vain elämää -postauksia. Haaste on siis mun, ja mä voin nyt selventää, että mikä juttu tämä on. Yhtenä päivänä sain tällaisen idean, että hei, olisko vähän hauskaa järjestää kirjoittajien Vain elämää? Voitais kirjoittaa jatko-osia toisten teksteihin, tarinoita toisten hahmojen näkökulmista jne jne.  Tuumasta toimeen! Mä pyysin haasteeseen mukaan Olivian, Annin, Kastehelmin, Oonan ja NEKUN. Tänään on siis NEKUN päivä. Mä aloin kokoamaan tätä tekstiä aika myöhässä, koska inspiraatio oli jälleen kerran aurinkolomalla Australiassa 🌞  Mä olen aina miettinyt (ihan oikeasti) että mä ja NEKKU tultaisiin varmaan tosi hyvin toimeen oikeassa elämässä. NEKKU on siisti tyyppi, traaginen, hauska, jotenkin temperamenttinen ja MAHTAVA innostumaan asioista. NEKULLA on myös joitain tosi samanlaisia piirteitä kuin mulla, esimerkiksi punakeltaisuus (se oli niin hauska lukea siitä yhdestä postauksesta), ja kun luin

Hey 💟 Arvatkaa mitä? Viime torstaina 3.11. oli Tärkeä Päivämäärä. Nimittäin.. mun ja Annin tutustumisesta tuli täyteen vuosi!!  Anni, mä olen sanonut tän sulle aikaisemminkin, mutta vielä kerran: sä olet upea ihminen ja ihana lahja mun elämässä. Kiitos todellatodellatodella paljon tästä vuodesta ja siitä, että olit ensimmäinen joka ymmärtää 💜 olet rakas poro 💜 Joten sen kunniaksi mä kirjoitin Annin tarinan "Kaupungin kätköissä" sivuhenkilöstä Lunasta tällaisen pätkän.. Jos ette ole lukenut sitä vielä, käykää tästä https://annintarinablogi.blogspot.com/2022/09/kaupungin-katkoissa.html?m=1 linkistä lukemassa <3 Muussa tapauksessa, nyt on luvallista lukea mun taustatarina Lunalle :) Koska minua pelotti Ihan ensimmäiseksi: minun ei olisi koskaan ollut  pakko  lähteä. Minä en  itkenyt iltaisin kuunnellut  kotiinpalaavan isän askelia hoitanut  mustelmia  taskulampun valossa. Minun pintani oli  virheetön  ehjä  kiiltävä  ja päällisin puolin ihan täysin kokonaan  kunnossa. Tois

Heiiii <3 Mulla on oikeesti niin ihana olo olla taas täällä että ette tiedäkään. Oli ihan pakko päästä postaamaankin, koska mä olen kaivannut kommentteja niiiiiiin paljon. (Vink vink.)  Tää teksti ei nyt ole mikään paras tbh, mutta antakaa sille pliis armoa 😅 Tää on hei kuitenkin ensimmäinen teksti kahteen kuukauteen, että...   No... Tässä olis!   (Ootteko muuten kuullut tota Neiti Kesäheinä -laulua? Anyone?)    Neiti Kesäheinä   Vesi on asteen verran liian sinistä. Se näyttää maalatulta, sellaiselta idylliseltä satamakuvalta. Aurinko leikkii aalloilla ja kuumuus tuntuu peittona jaloillani.   Sinä tulet makaamaan vierelleni laiturille. Suljen silmäni ja hengitän hitaasti, samaa tahtia sinun kanssasi. Ilma tuoksuu vähän sitruunajäätelöltä.  Käännyt kyljellesi ja katsot minua silmiin. Olen ihan valmis, sydämeni hakkaa vain hieman kovempaa. Pitkästä pitkästä aikaa tunnen olevani täydellisen turvassa.   "Jätkä hei. Maailma kutsuu."  Räpäytän silmiäni. Laituri katoaa, samoin s