Viilto

 Moikka kaikki rakkaat Olipa kerran-lukijat! ❤️

 Ihan ensimmäiseksi: anteeksi ihan superpaljon. Anteeksianteeksianteeksi. Olen oikeasti pahoillani. 

 Aika monet ovat varmaan tähän mennessä jo hoksanneet, että olin koko viikon poissa ilman mitään varoitusta. Ja olen todella superpahoillani siitä. Haluan nyt vähän kertoa, mistä tämä johtuu ja mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

 Olipa kerran harventaa nyt julkaisuvälejään. Toivottavasti tämä asia on teille ok, mutta tärkeintä on, että se on mulle enemmän kuin ok. En ole saanut aikaiseksi hyviä postauksia jokaiselle päivälle, tai olen, mutta en pysty pitämään sitä yllä. Siispä tästä lähtien postauksia tulee hyvin epäsäännöllisesti, ja viikonlopputauko, joka on tuntunut alusta asti ehdottoman hyvältä, pysyy. Eli silloin en vastaile teidän ihaniin kommentteihin, postaa tai edes päivitä Marraskuun lukupäiväkirjaa. 

 Mutta ei hätää, mitään tällaisia viikon taukoja ilman selitystä ei ole enää tulossa :) <3

 Tähän loppuun kirjoittamani Viilto-teksti. Se ei ole oikein tarina, se on vain irrallinen palanen, joka tuntui hyvältä, joten halusin jakaa sen teille. Jostakin syystä hyvin monet kirjoittamani lyhyet palaset ovat todella synkkiä, kuten Kiusattu, Vihaan itseäni ja nyt Viilto. Vaikeita aiheita on helpompi käsitellä lyhyen pätkän avulla. 

 Päästän sinut nyt lukemaan, ole hyvä!


Viilto

Se tuntui heti paljon suuremmalta, kun se oli itse tehnyt. Punainen haava iholla, se ikään kuin poltti paidan alla. Tiesi, että käsi, joka oli pidellyt veistä, oli oma.

 Hän peitteli sen aamulla peitevoiteella ja pakottautui olemaan irvistelemättä, vaikka se kirveli. Ehkä siinäkin oppisi paremmaksi.

 Miksi hän halusi oppia paremmaksi kestämään kipua?

 Mutta hän halusi.

 Mistä lähtien hän oli halunnut sitä?

 Mutta hän halusi.

 Hän puki pitkähihaisen puseron kouluun. Ei pessyt käsiään ennen ruokaa, vaikka tuskin kukaan olisi edes huomannut mitään. Mitätön pieni naarmu.

 Mistä lähtien hän oli...?

 Mutta tämä oli parempaa.

 Parempaa kuin kipu pään sisällä.

 Varmasti oli.

 


Kommentit

  1. Osaat niin hyvin kuvailla sisäistä "kärsimystä" tai jotain, mitä nämä tarinat/tekstinpätkät ovatkaan. Tää teksti on todella hyvä! Ja ei haittaa, että julkaisutahti ehkä vähän pitenee. Se on vain kiva, että voit panostaa enemmän yksittäisiin postauksiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En itsekään ymmärrä, mistä tääkin tuli, mulla kun ei ole koskaan ollut mitään kokemusta viiltelystä yms 🤷‍♀️ Jotenkin vaan aloin ajattelemaan, että siltä se varmaan tuntuis...:D Hyvä jos julkaisuasia ei haittaa sua, koska olet varmaan mun aktiivisin lukija! 💕

      Poista
  2. Olen kukkaturkki Testimadosta! Moi Toukkis😙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Kukkaturkki, kiva kun tulit tänne lukemaan! Oletkohan sama, joka on aikaisemminkin tänne kommentoinut? 🙃

      Poista
  3. Oikeesti, miten mulle tulee näin nostalginen fiilis näiden lukemisesta? :D Kuitenkin ihana, niin hyvin kuvaileva, surullinen, todentuntuinen... Kiitos ihanasta lukukokemuksesta ❤️ (Ps. Olen varmaan erittäin rasittava, kun aloin spämmimään sun vanhoihin postauksiin 😂)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensinnäkin: Ei, sä et ole rasittava, täähän on ihan lahja mulle <3
      Toiseksikin: Okeiz, mullekin tulee VAHVA nostalgia, kun luen tätä. En edes tajunnut, että näin vahva. Wou wou wou. Paljon muistoja viime syksyltä ja kaikkea!
      Kolmanneksi: Kiitos 💚💚💚

      Poista

Lähetä kommentti

Heiheihei!! Aiotko... Kommentoida? Se ois oikeesti aivan ihanaa 💜 Teidän lukijoiden kommentit on aina ihan parasta, oli se kommentti sitten vaan "hyvä tarina" tai kunnon romaani plussineen ja miinuksineen. Kiitän sua siitä jo etukäteen, että haluut piristää mun päivää kommentilla, ja jos on ongelmii kommentoinnissa, niin ois mahtavaa jos haluisit sanoa sen mulle sähköpostissa: esterintarinoita@gmail.com

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pudotuspeli

Ensi silmäyksellä...?

Kirjallisuuden hahmoja #3 - Harry Potter- shipit