Olipa kerran - Esterin tarinoita

  No niin, heips! Tämän tarinan kirjoittaminen oli rankka projekti. Kirjoitin tätä varmaan tunnin, vaikka tämä onkin lyhyt.  Ehkä surullisin tarinani ikinä, ja te tiedätte, että se on paljon. Minun tarinani ovat aina surullisia.  Jos joku tuntee pientäkään surullisuutta tätä lukiessaan, olen onnistunut. Jos ei... No, ei aina voi onnistua.   Tervetuloa yhden harvinaisen Esterin lyhyttarinan pariin! Kuva: Pixabay Yöpukuenkeli Isä oli todella hyvällä tuulella sinä päivänä, jona Saga, Aada, äiti ja isä muuttivat uuteen taloon. Hän paistoi uudessa, kirpparilta ostetussa ja melkein kiiltävässä grillissä pihviä ja pekonia.  Äiti kantoi pahvilaatikoita autosta sisälle ja purki niitä. Isä käänteli pihvejä grillissä ja kutsui hellästi Sagaa tyttösekseen.   Sagalla oli hyvä olo. Kevyt ja onnellinen. Huoleton.  Kaikki järjestyy. Isä oli muuttunut. Tämä isä ei enää koskaan olisi pelottava, ei enää koskaan satuttaisi äitiä eikä Sagaa.   Illalla isä lähti pois. Hän sanoi menevänsä ostamaan jäätelöä j

  Oukkei, tervetuloa neljännen ja viimeisen Week awayn pariin! (Kuulosti ihan uutistoimittajalta.) Luulitte varmaan jo, että olen unohtanut koko tarinan, mutta enpä ole! Enkä mitään niistä muistakaan jatkotarinoista, joiden pitäisi saada jatkoa. Teen niitä kyllä, vaikka siltä ei vaikuta...   Melissa, Saimi ja Väinö alkavat tietysti olla teille jo aika tuttuja. Mutta ovatko he tuttuja toisilleen? Pystyykö Melissa luottamaan Saimiin niin paljon, että kertoo tälle fobiastaan ja kieltäytyy retkestä?  Sen kuulette kohta.  Tuntui jotenkin jopa vähän haikealta lopettaa tämä tarina. Kun Melissa sanoi hyvästejä Saimille, Väinölle ja Helille, mullakin oli ihan sellainen olo, että jotakin loppuu.   Ehkä saadaan vielä jotakin uutta tilalle? :) Kuva: Pixabay "Week away" 4 Saimi tanssahteli portaita alas edelläni. Minä yritin esittää, että olin innoissani. Astelin portaita hitaasti, koskien niitä mahdollisimman vähän. Puiset lankut olivat kylmiä, vaikka minulla oli sukat jalassani.  "

  Okei, en selvästikään vieläkään osaa käyttää Bloggeria kunnolla. Tuskailin äsken viisi minuuttia sen kanssa, miten saan kirjoitettua tämän alkulöpinän ilman, että kadotan jotenkin oudosti tuon tekstin. Ja samalla koko ajan piti hermoilla siitä, että tunnin jälkeistä vapaa-aikaa oli jäljellä enää vähän, ja mä olin jalosti päättänyt käyttää sen postausta varten.   Esterin synkät, lyhyet, juonettomat, ajatuksettomat tekstit iskee jälleen! Tämänkertainen tekstinpätkä... No joo. Enpä sanoo siitä nyt mitään, kun joka tapauksessa kohta luette sen. Näiden tekstien kirjoittaminen on oikeasti aika terapeuttista. Puhaltaa ulos vain sen pahan olon, mikä juuri sillä hetkellä vaivaa. Suoraan paperille, muodottomana, ajatuksettomana, juonettomana kirjainmöykkynä. Ilmeisesti kuitenkin pidätte, sillä Viilto-teksti on päässyt mun suosituimpiin teksteihin. 🤷‍♀️  No, nyt saatte lukea tekstin nimeltä Sirpaleet.  Kuva: Pixabay   Sirpaleet Elämä on hajoavaa. Kaikkialla on pieniä reikiä. Kankaassa, patjass

  Moikka vaan kaikki!  Jo pitkään mun motivaatio näihin jatkotarinoihin on ollu lomalla Australiassa Annin ja Tacon motivaation seurana. Siellä meidän motivaatiot biletti kesävaatteissa, kun mä hytisin suomen pakkasessa. Hyi hyi, tuhma motivaatio.  No, yks päivä motivaatio päättikin pistäytyä tänne Suomeenkin, ja kirjoitin sitten kaikkiin jatkotarinoihini jatkoa. Niihinkin, jotka jo luulitte, että mä unohdin. (Week away... Älkää huoliko, kyllä se osa sieltä tulee!)  Hauskaa on ollut etsiä Pixabaysta täydellinen kuva molemmille postauksille, voitte varmaan arvata, miten paljon hyviä kuvia hakusanalla 'Candy' löytää...   Ykkönen oli ehkä enemmän tarinaan tutustumis-osa, mutta kakkosessa tapahtuu!  Ei nyt sen enempää, vaan lukekaa tarina itse, niin tiedätte! ;) Kuva: Pxhere Karkkikauppa Kara & Melli, osa 2 Pudotan aurinkorasvan laukkuuni ja heitän viimeisen ankaran katseen Bambiin.   "Älä yritäkään karata minnekään", sanon tiukasti. Hän työntää alahuulensa törrölleen

Kuva: Pixabay Kirjallisuuden hahmoja #2 Moi! En ehkä ole puhunut tästä ihan niin paljon, mutta olen tosiaan iso Twilight-fani! Tietysti Twilightit mainitaan lempikirjojeni kohdalla profiilissa, mutta ehkä muuten en ole niin puhunut siitä. Se ongelma kuitenkin korjautuu tässä ja nyt!   Lempikirjani Twilighteista on kakkososa, Uusikuu. Se on todella synkkä. Jotenkin sen lukeminen ikään kuin vetää sielun verille, ja sellaista tunnetta rakastan lukiessa! On myös ihanaa, jos jokin saa itseni itkemään, ja tämä kirja saa. Se on oikeasti ainut kirja ikinä, jota lukiessani olen itkenyt. Se on myös jaetulla sijalla lempikirjani ikinä.  Mutta tänään puhutaan siis Twilightien ensimmäisestä osasta ja kirjailijan itsensä siitä tehneestä versiosta, jossa sukupuolet on käännetty. Teksti sisältää spoilereita, joten jos et ole jompaakumpaa kirjaa lukenut ja aiot lukea ja spoilerit häiritsevät lukunautintoasi, valitse joku muu teksti blogistani.   Twilight-sarja kertoo siis näin tiivistettynä ihmisen ja

  Kuva: Pixabay  Muokkauksen sovellus: PicCollage  Muokkaus: Ester Hejdå! (Huomaa, että äsken oli Ruotsin tunti. Ei vaan, rakastan tuota sanontaa muutenkin. 'Hejdå', eikö se vain kuulosta hyvältä?)  Tervetuloa Hyvää uutta vuotta-kirjoitushaasteeseen! Odotas pieni hetki, niin selitän tarkemmin.  Haasteeni ei ole kilpailu, joten palkintoa tästä ei saa, enkä valitse voittajaa. Sori kaikille niille, jotka tahtovat, että kaikki pistetään paremmuusjärjestykseen ja annetaan kouluarvosana. Mulle kirjoittaminen ei ole kilpailu. Yhteiset haasteet ja aiheet ovat kivoja, mutta en halua tehdä tästä kisaa.  Ideana on kirjoittaa menneestä ja tulevasta vuodesta näin Joulukuussa, vuoden lopun lähestyessä. Se voi olla tarina, se voi olla runo, se voi olla tekstinpätkä ilman ajatusta. Sen täytyy kuitenkin jotenkin liittyä uuteen vuoteen. Ehkä se on vain lista uudenvuodenlupauksistasi. Tai sitten se kertoo asioista, jotka olisit jättänyt tekemättä menneeltä vuodelta, ja mitkä ehdottomasti teet uud

Heippa! Oho, nyt on todella outo tilanne. Olen huomaamattani, ihan vahingossa, päätynyt kirjoittamaan kauhutarinan. Niimpä, outoa! Erikoisinta tässä on, että minä jopa pidän siitä.  Se on taas yksi osa Esterin synkkiin lyhyttarinoihin. En oikeasti vaan tiedä, miksen pysty kirjoittamaan iloisia lyhytsepustuksia, mutta en vain pysty! Useasti tekstini tapaavat olla juonettomia raapaleita, joissa on vain tunnelma. Ja se tunnelma on surullinen.  Joka tapauksessa, Mies talomme edessä on kauhutarina. Jotta kukaan ei pelästyisi, sanon kuitenkin, että se siis kertoo mielisairaudesta. Eikä hullu suinkaan ole se mies, vaan tämä kertoja. Siltä varalta, että joku ei sitä tekstistä hoksaa.  Mutta nyt, olkaa hyvät!  Kuva: Pixabay Mies talomme edessä Hän ilmestyi siihen, kun olin viisivuotias. Hänellä on kylmä katse ja mustat silmät. Aluksi pelkäsin häntä, nyt en enää.   Koskaan hän ei tee mitään. Hän vain seisoo siinä ja katsoo. Joskus hän katsoo minua suoraan silmiin, ja silloin hyinen tunne valtaa

  Moikka vain! Olen tosiaan alkanut kirjoittamaan Sinistä hetkeä Wattpadiin nimellä DRAMIONE - Ylpeys & ennakkoluulo, mutta olkoon täällä blogissa edelleen Sininen hetki. Joka tapauksessa, yhden teistä ihanan kommentin takia tässä tulee nyt uusi Sininen hetki-postaus, eli yksi luku, joka mulla on valmiina.   Nauttikaa, ja sori taas pitkästä poissaolosta! :/ “Draco kulta”, Pansy kujersi korvaani.  “Pansy”, sanoin hajamielisesti. Ilmeisesti ääneni, joka laskeutui aina matalaksi, kun en yhtään ajatellut, mitä puhuin, kuitenkin kävi Pansylle flirttailevasta, sillä hän kikatti. Päätin silti korvata hajamielisyyteni laittamalla käteni hänen hiuksiinsa.  Pansy kikatti taas. Hänellä oli kujerteleva nauru, joka toi mieleeni helmiäispöllön.   “Sattuuko sinun nenääsi vielä?” Crabbe kysyi typerästi sivusta. Kiukku leimahti sisälläni. Huomasin istuvani paljon jäykemmin, ja niin taisi huomata myös Pansy, joka katsoi Crabbea moittivasti.  “Ei sellainen kuraverinen osaa edes tehdä kunnon kirousta,