Karkkikauppa Kara & Melli, osa 2

 Moikka vaan kaikki!

 Jo pitkään mun motivaatio näihin jatkotarinoihin on ollu lomalla Australiassa Annin ja Tacon motivaation seurana. Siellä meidän motivaatiot biletti kesävaatteissa, kun mä hytisin suomen pakkasessa. Hyi hyi, tuhma motivaatio.

 No, yks päivä motivaatio päättikin pistäytyä tänne Suomeenkin, ja kirjoitin sitten kaikkiin jatkotarinoihini jatkoa. Niihinkin, jotka jo luulitte, että mä unohdin. (Week away... Älkää huoliko, kyllä se osa sieltä tulee!)

 Hauskaa on ollut etsiä Pixabaysta täydellinen kuva molemmille postauksille, voitte varmaan arvata, miten paljon hyviä kuvia hakusanalla 'Candy' löytää... 

 Ykkönen oli ehkä enemmän tarinaan tutustumis-osa, mutta kakkosessa tapahtuu! Ei nyt sen enempää, vaan lukekaa tarina itse, niin tiedätte! ;)




Kuva: Pxhere

Karkkikauppa Kara & Melli, osa 2

Pudotan aurinkorasvan laukkuuni ja heitän viimeisen ankaran katseen Bambiin. 

 "Älä yritäkään karata minnekään", sanon tiukasti. Hän työntää alahuulensa törrölleen ja mutisee kapinallisesti itsekseen. Lisään: "Tänään on mun vuoro relata. Sä saat luvan kerrankin pysyä kaupalla."

 "Joo joo", Bambi murjottaa. En välitä hänestä, vaan käännyn kohti Tessaa, joka tällä hetkellä vaikuttaa paljon Bambia kypsemmältä.

 "Katso sä, että se ei karkaa", tokaisen Tessalle, ja pyöräytän silmiäni Bambin suuntaan. "Se varmasti yrittää. Varmasti. Mutta hoida sä, että se ei onnistu, ok?"

 "Kaikki hyvin, Justus", Tessa vastaa nauraen. "Sä olet melkein yhtä paha huolehtija kuin Lasse ja Karoliina viikko sitten! Tajuatko sä, että me pärjätään?"
 
 On kulunut viikko siitä, kun äiti ja Lasse olivat lähteneet häämatkalleen Ranskaan. Koko sen ajan tiskin takana on istunut minä, ei koskaan Bambi, ja tänä aamuna päätin, että se asia saa muuttua. Niinpä tänään minä menen uimaan ja Bambi hoitaa kaupan asioita.

 Puristan sormeni nyrkkiin ja kuiskaan itselleni: "Niin, Justus. Bambi pärjää. Ok?"
 
 En tiedä, mikä minua niin huolestuttaa. Päässäni vain pyörii kuva mustiin pukeutuneesta hahmosta. Hänessä oli jotakin uhkaavaa.

 Syy, miksi en halua lähteä lomalle: Mustapukuinen asiakas. Syy, miksi haluan lähteä lomalle: Mustapukuinen asiakas.

 Ravistan ajatukset päästäni.

 "Heippa", Tessa sanoo päättäväisesti, ja puolittain työntää minut ovesta ulos. Kurotan vielä nappaamaan repun - saman, jolla Bambi lahjoi minut aikaisemmin pysymään vuorossa - ja astun sitten pihalle. Tessa sulkee oven nopeasti, aivan kuin pelkäisi, etten suostukaan pitämään vapaapäivääni.

 Näen Bambin vilkuttavan ikkunasta. Hänellä on toisessa kädessään puhelin, jota hän samalla vilkuilee. Hengitän syvään ja yritän olla pitämättä sitä huonona merkkinä.

 Kävelen pois pihatieltä. Aurinko häikäisee silmiäni, joten vedän lippiksen syvemmälle kasvojeni peitoksi. Haikailen kotiin unohtuneen aurinkorasvan perään. Vaalea ihoni tulisi varmasti kärähtämään tämän päivän aikana. Pitäisikö minun oikeastaan palata takaisin hakemaan se?

 Justus, sä oot päässyt juuri ja juuri pois kotikadulta, ja oot nyt jo kääntymässä takaisin? Nyt hei, jokin ääni sanoo päässäni. Se on outo sekoitus Bambin, Tessan ja jonkun tuntemattoman pojan ääniä. 

 Päätän kuunnella sitä, ja nostan tahtia.

 Uimarannalla on paljon väkeä. Kesä on lopuillaan, on elokuun toinen viikko, mutta ihmiset ovat päättäneet ottaa kaiken irti viimeisistä aurinkoisista vapaapäivistä. Joukko teinityttöjä juoksee ohitseni bikineissä. He tuovat mieleeni Bambin.

 Justus...! Ääni muistuttaa. Älä ajattele Bambia, sanon itselleni. Käännän katseeni kiireesti heistä pois ja silmäilen rantaa muuten.

 Silmäni takertuvat yhteen tyttöön, joka seisoo järvessä reisiään myöten vedessä. Hänellä on päällään oranssi hame ja violetti toppi, molemmat kirkuvaa sävyä, jota ei voi olla huomaamatta. Hameen helma on kastunut, mutta tyttö vain kahlaa eteenpäin.

 Siristän silmiäni ja katson tarkemmin. Miksi tuossa tytössä on jotakin tuttua?

 Sitten päässäni välähtää. Viisikymmentä sateenkaarirullaa. Tietysti! Sama tyttö!

 Kävelen veden rajaan. En välitä vaihtaa vielä uimapukua. Saan tytön muutamalla harppauksella kiinni, eivätkä sortsini kastu. Koputan häntä varovasti olkapäälle; en halua säikäyttää.

 Tyttö kääntyy. Hänen kasvonsa näyttävät muutaman sekunnin ajan hämmästyneiltä. Sitten ne kirkastuvat taas rentoon hymyyn.

 "Ai moi, Justus", tyttö tervehtii. "Tulit säkin sitten viettämään välillä vapaapäivän?"

 "Mistä sä tiedät mun nimen?" Kysyn kulmat rypyssä. Se oli häirinnyt minua siitä asti, kun hän viimeksi sanoi sen. Ei tämä ollut mikään pikkukylä, jossa kaikki tunsivat kaikki. Mistä tyttö saattoi tietää nimeni?

 "Ai joo, sä et tiedä mun", tyttö sanoo. "Mä oon siis Devi. Moi vaan."

 "No en mä sitä", sanon. Melkein hämäännyn. Devillä on kaunis nimi. Harvinainen, mutta siihenhän olen tottunut Bambin kanssa. "Kun siis mistä sä tiesit mun nimen?"

 "Aa, okei, olisit heti sanonut", Devi huokaisee, ja läpsäyttää kädellä otsaansa. Jätän mainitsematta, että kyllähän minä heti sanoin. "Siis - okei, oota. Tuu perässä."

 Yhtäkkiä Devi sukeltaa. En voi kuin ihmetellä, kun tyttö painuu pinnan alle vaatteistaan välittämättä. Katselen kirkkaan veden läpi, miten sulavasti hän ui. Kuin merenneito, märistä ja painavista vaatteista huolimatta. 

 Hetken kuluttua Devi ilmestyy pinnalle vähän kauempana.

 "Etkö sä aio tulla?" Devi huikkaa.

 "Ai", sanon muistaen yhtäkkiä, mitä Devi sanoi ennen kuin sukelsi. Tuu perässä. "Mun pitää vaihtaa uikkarit."

 Devi heilauttaa vähätellen kättään.

 "Miks ihmeessä? Kesä kuivaa, minkä kastelee", hän tuhahtaa. "Nyt tuut, mä en odota."

 Epäröin vielä hetken. Vaatteet päällä sukelteleminen ei kuulosta minun jutultani. En ole sellaista tyyppiä, joka tekee hauskoja ja villejä asioita noin vain.

 Mutta. Devi loittonee joka hetki, jonka odotan.

 Sekunnin ajan päätän, että sukellan. Seuraan päätöstä ja solahdan veteen vatteistani välittämättä. 

 Devin seuraaminen on vaikeampaa kuin luulisi. Hän on nopea. Hän etenee pitkiä matkoja yhdellä voimakkaalla vedolla. Minulla on täysi työ ensin saada hänet kiinni ja sitten pysytellä mukana, vaikka olenkin aina ollut hyvä uimari.

 Uimme pitkään. Niin pitkään, että jalkojani alkaa hapottaa ja käsiä särkeä. Niin pitkään, että huohotukseni todennäköisesti ärsyttää Deviä. Niin pitkään, että aion jo kysyä, minne olemme menossa ja miten se liittyy minun nimeeni.

 Lopulta Devi pysähtyy. Hän nousee seisomaan. Huomaan yltäväni pohjaan. 

 Rannan äänet ovat vaienneet. Olemme tulleet hiljaiselle rannalle jossakin järven sivussa. Vesi on täällä viileämpää. Heiluttelen hitaasti jalkojani. 

 Tilanteessa on jotakin oikein.

 "Sä oot hyvä uimaan", sanon lopulta. Ei siksi, että varsinaisesti haluaisin sanoa mitään. Oikeastaan haluaisin olla hiljaa ja unohtaa, että minun piti edes kysyä jotakin. Minulla vain on tunne, että tässä vaiheessa kuuluu puhua.

 "Mä uin paljon ympäri vuoden", Devi vastaa. Märkä hame on liimautunut vasten ihoa, samoin toppi. Hiukset roikkuvat rotanhäntinä olkapäillä. Siitä huolimatta Devi näyttää aika hyvältä. Iloiselta ja kesäiseltä.

 Mietin, miltä itse mahdan näyttää. Todennäköisesti uitetulta koiralta. Jostakin syystä se ei nyt häiritse minua.

 "Lähdetään teille", Devi sanoo yhtäkkiä. Sanat kuulostavat kovilta. Ne kimpoilevat ilmassa, eivät tahdo asettua mihinkään. Ne rikkovat lumouksen. Ne rikkovat tunnelman. Huokaisen.

 "Lähdetään vaan", sanon.

 Keräämme katseita rannalla. Kävelemme hiekkakentän yli, Devi märissä hameessa ja topissa, minä sortseissa ja t-paidassa. Hiekan vaalea sävy muuttuu vedestä tummaksi, kun jätämme jälkeemme vetisiä askeleita.

 Se ei ole mitään siihen verrattuna, miten ihmiset tuijottavat, kun pääsemme kadulle. Aikuiset mulkoilevat meitä epäluuloisesti. Aivan kuin tietämättä, miten suhtautua, mutta päättäen kaiken varalta olla vihamielisiä. Lapset kikattelevat ja näyttävät uteliailta.

 Minä en välitä. En usko, että Devikään.

 "Täällä taitaa olla jokin vikana", Devi sanoo sillä sekunnilla, jolla käännymme pihatielle. 

 Minä katson häntä hämmästyneenä. Talo näyttää ihan tavallisen rauhalliselta. Ikkunoissa on valo, kuten päiväsaikaan sopiikiin. Karkkikauppaa emme tästä näe, koska se sijaitsee toisella puolella taloa.

 "Ai jaa", sanon ihmeissäni. "En mä mitään huomaa..."

 Samassa näen Tessan juoksevan pihatietä. Nyt minäkin huomaan sen. Sen, että jokin on vialla ja pahasti.

 "Justus, hyvä että sä tulit kotiin! Nyt on hätätilanne!" Tessa kirkuu niin, että koko naapurusto varmaan kuulee. "Karkkikauppa on varastettu!" 
 
 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pudotuspeli

Ensi silmäyksellä...?

Kirjallisuuden hahmoja #3 - Harry Potter- shipit