Pieleen meni

 Moi vaan. Ei ole motivaatiota kirjoittaa tähän alkuhöpinöitä. Sori taas, kun olin näin pitkään poissa. Heiiiips!





Me oltiin käyty suunnitelma läpi tuhat kertaa. Tai no, Pimeyden lordi selitti sen ehkä kerran, mut onneks toiset helppi mua. Mä en pysyny kärryillä ensimmäisellä kerralla. Se se oli mun ongelma Tylypahkassaki; en ikinä tajunnu yhdellä selityksellä. Lopulta mä sit jätin koulun kesken, ku en mä siellä pärjänny.

 Sillo mä löysin tieni Pimeyden lordin luo. Tai Lucius Malfoy mut sinne johdatteli. Se keksi mulle hommaa, kun olin kuustoistavuotias penska ja suositteli mua pikkujuttuihin. En mä vielä sillo osannu olla kiitollinen, mut nykyään sitäkin enemmän.

 Ja nyt mä oon tässä, kaikkein luotetuimpien kuolonsyöjien joukossa tekemässä kaikkein tärkeintä tehtävää. Täs on Harmaaselkä, molemmat Lestranget, Kalkaros ja Malfoy. Oliskohan se sillon aikanaan arvannu, et me vielä tehtäis tätä yhdessä?

 Meidän pitää oottaa ja pysyy piilossa. Pimeyden lordi menee sinne ja tappaa sen penskan. Mikä sen nimi olikaan - Henryn. Henry Potterin. Kukaan ei kertonu mulle, miks on niin tärkeetä, et se kakara potkasee tyhjää, mut sen mä hiffasin, et tärkeetä se on. Meidän pitää vaan varmistaa, et kaikki sujuu sunnitelman mukaan. 

 Mulle jäi lähinnä mieleen, et tää duuni on turvallinen ja tästä saa rutosti kaljuunoita.

 Me ootetaan. Vihree valo välkkyy talossa ja mä arvaan, et joku kuolee. Mä kuulen Pimeyden lordin naurun. Toivon, et muut ei huomaa, miten mä tärisen. En mä Pottereita sääli, mut tähän jatkuvaan lahtaamiseen mä en kyl ikinä totu. Se tuntuu vähän niinku oudolta.

 Sit yhtäkkiä mä tunnen mun koko keholla, et joku menee pieleen ja pahasti. Mä en oo ikinä uskonu ennakkoaavistuksiin, mut nyt sellanen tulee.

 Mä en ehdi sanoo muille mitään, ennen ku kipu iskee. Mun piirto se on, se polttaa niinku viimeistä päivää. Mä kaadun polvilleni ja karjun. Ihan sama, meneekö projekti metsään, mua sattuu aivan hitosti.

 Se vaan yltyy ja yltyy. Mä huudan kovempaa, mut ei se auta. En silti pysty lopettankaan. 

 Se loppuu ihan yhtäkkiä. Mulle jää vähän heikko olo, mut kipu on poissa ja siitä mä oon iloinen.

 Me kävellään hitaasti Pottereiden talolle. Aika pian on selvää, et on ihan sama, miten hiljaa me ollaan. Ei siellä oo ketään.

 Pimeyden lordi on poissa. 

Kommentit

  1. Ihana! Rakastan tätä! En osaa oikein kertoa sanoin, kuinka paljon pidin tästä, mutta olet niin taitava <3 <3 <3

    VastaaPoista
  2. Innostuin lukemaan sun vanhoja postauksia, haha 😂 Tää on edelleen upea, ja jotenkin vaan - mahtava. Etenkin nyt, kun mulla on täysi Harry Potter -fanikausi päällä, tätä oli ihana lukea. Tää tyyli, ja se, että tää on sopivan erilainen sun muihin teksteihin verrattuna - wau! 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että pidit poroseniiiiiiiiii 💙💛💙💛💙💛 Ja kiva että vanhat tekstit ilahduttaa vielä jotakuta..
      :D

      Poista

Lähetä kommentti

Heiheihei!! Aiotko... Kommentoida? Se ois oikeesti aivan ihanaa 💜 Teidän lukijoiden kommentit on aina ihan parasta, oli se kommentti sitten vaan "hyvä tarina" tai kunnon romaani plussineen ja miinuksineen. Kiitän sua siitä jo etukäteen, että haluut piristää mun päivää kommentilla, ja jos on ongelmii kommentoinnissa, niin ois mahtavaa jos haluisit sanoa sen mulle sähköpostissa: esterintarinoita@gmail.com

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pudotuspeli

Ensi silmäyksellä...?

Kirjallisuuden hahmoja #3 - Harry Potter- shipit