Olipa kerran - Esterin tarinoita

Moi sinä ihana siellä 💙 Näytät hyvältä tänään <3 No niin, oon kirjoittanut teille tällaisen lyhyttarinan, Katulampun valossa. Sain siihen inspiraation ihanan  Ophelian inspiraatiota kirjoittamiseen-postauksesta  joten käykää lukemassa ja inspiroitukaa <3 Tai, kun nyt jo oot tässä, voit tietty lukea tän mun tekstin ensin? :)  Katulampun valossa Sade huuhtoo kaupungin katuja. Vesi litisee jalankulkijoiden kenkien alla. Silloin tällöin jokin kuiva, tuulen kadulle kuljettama lehti rapisee maassa.  Ihmiset kiiruhtavat ympäriinsä. Kukaan ei näe mitään muuta kuin päämääränsä.   Kukaan ei tiedä, miten tärkeä juuri tämä hetki on. Se on tärkeämpi kuin kaikki maailman rikkaudet ja jalokivet, tämä lokakuinen, kolea sekunti. Tämä on harmaan päiväni piristys.  Tai sinä olet.  Sujautan käteni sinun käteesi ja puristan sitä. On pimeää, joten kukaan ei huomaa mitään. Kukaan ei naura tai katso meitä inhoavasti, epäuskoisesti. Kukaan ei huutele loukkauksia. Ainoastaan katulamput valaisevat tätä he

  Selvästi mun tavat luokitella kirjallisuuden hahmoja ovat yhtä outoja kuin mun Testimadon testien aiheet. Haloo? Parhaat punatukkaiset hahmot? 🤦🏼‍♀️  No joo. Erilaisia punapäitä kuitenkin on aika paljon (vai onko edes? No siis, ainakin mä tiedän niitä jonkin verran...?), joten... Tässä tulee mun lemppari hahmot niistä, joilla on punaiset hiukset!  Ehh. Tää idea alkaa tuntua koko ajan vain oudommalta ja oudommalta.   Mutta joo, aloitetaan!  Ginny Weasley Milloinkohan mulla ei jossakin hahmopostauksessa olisi lainkaan Harry Potter- hahmoja? Mutta kun ne on vaan niin ihania! J. K. Rowling on todella hyvin onnistunut luomaan hahmoistaan ihanan erilaisia, omalaatuisia hahmoja, joissa kaikissa on omanlaisiaan piirteitä. Rowlingin hahmoista voisi ammentaa loputtomasti inspiraatiota...   Varsinkin Ginny on ihanan persoonallinen. Rakastan sitä, miten hän on kasvanut ison veljesparven keskellä järkeväksi, huumorintajuiseksi ja vahvatahtoiseksi tytöksi. Ginny ei todellakaan antaisi kenenkään

  Moi kaikki ihanat! Mulla on nyt toooooooosi paljon suunnitelmia postausten suhteen, kaikenlaista spesiaalia, mutta halusin tähän väliin kuitenkin jotain peruskauraa. Niinpä saatte ihan tyypillisen lyhyttarinan. Tiedä sitten, onko se mitenkään tyypillistä, koska niitä kuitenkin näkyy täällä vähän turhankin harvoin... 😬   Tyhmä lyhyttarina tulee nyt ihan suoraan mun sydämestä. Tapahtumat eivät ole aitoja (ainakaan kokonaan...), mutta tunne tarinan taustalla on mun. Tää asia, josta tarina kertoo (ei, en voi vaan sanoa sitä. Ei spoilauksia ennen tarinaa :D), on ollut koko mun elämän ajan. Yritän nyt sanoo tämän ilman spoilauksia: Älkää kehuko ihmistä vain tietynlaiseksi, koska se saa nopeasti ajattelemaan, että itsessä ei oo mitään muita puolia, ja haluamaan olla erilainen. Jos vaikka sanot jotakuta hauskaksi, muista myös sanoa, että hänen kanssaan on kiva käydä myös vakavia keskusteluja. Kiitos! Jaaaa, kiitos myös siitä, että kuuntelit mun moraalisaarnan 😅 Kuva: Pixabay :) Tyhmä "

  Moi ihanat! Tiedättekö, mikä päivä tänään on? Perjantai. Yhdestoista helmikuuta. Ja... Tänään on kulunut 100 päivää siitä, kun tutustuin Anniin!  Kaikki alkoi siitä, kun Anni lähetti mulle Gmailia ja ehdotti, että alettaisiin juttelemaan. Näiden sadan päivän aikana Annista on tullut mulle tosi tärkeä, meillä on omia inside-juttuja 🦌 ja yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Anni on mun kadonnut palaseni, mutta nyt ollaan onneksi kokonaisia ❤️  Joten, sen kunniaksi, mä ja Anni ollaan kirjoitettu yhteinen tarina, Pakopaikka. OKET julkaisee ykkösosan, joka on mun kirjoittama, ja teidän kaikkien TÄYTYY käydä lukemassa myös Annin kirjoittama lopetus!  Pakopaikka-tarinassa kirjoittaminen toisaalta erottaa, toisaalta yhdistää kahta päähenkilöä. Aihe on sopiva, koska mut ja Annin kirjoittaminen on yhdistänyt.   Nyt, ole hyvä, tässä on Pakopaikka 1! Psst: En tiedä, tuleeko se edes esille tässä, mutta tekstissä on kaksi päähenkilöä, Sam ja Aubrey. Tämän mun kirjoittaman pätkän kertoja on Sam :) Pak

Moi! Joo, oon taas ollut toooooodella pitkään pois. Tiedän. Yritän kyllä, mutta enempään kuin kerran tai kaksi viikossa en tule pystymään. Mutta yritän. Tasapainottelen sen kanssa, miten usein voin postata.   Tämä postaus on  Cuten Omenapuun alla-kisaan , kun kuulin kisasta, tiesin heti, että mun TÄYTYI osallistua. Oon jyt kirjoittanut tätä tarinaa pienissä pätkissä, ja tulos on tässä! Olkaa hyvät! Niko Helle oli tukahduttava, mutta se ei ollut syy siihen, miksi Nikon poskia poltti.  Hän veti lippistä syvemmälle päähän. Kasvot lipan alle piiloon, noin. Kukaan tuttu ei tunnistaisi häntä, jos sattumalta näkisi.  Sydän jyskyttäen Niko vei tavaran kassalle. Sormet tuntuivat kuumalta ja jättivät hikisiä jälkiä.   "Neljätoista ysiviis", tympääntyneen näköinen kassaneiti ilmoitti. Se oli jotenkin lohdullinen. Sille oli ihan sama, mitä Niko osti. Vaikka se asia olikin maailman tärkein.   "Tänks", Niko mutisi, ja otti pussin nopeasti kassalta.  Ulkona hän hyppäsi pyörän selk

  Moi kaikki! Eli tähän alkuun pientä ilmoitusasiaa. OKET on nyt ylittänyt 10 tuhatta näyttökertaa!!!! Oon todella iloinen tästä, Olipa kerran - Esterin tarinoita on noussut todella nopeasti. 25. Lokakuuta mä julkaisin tämän blogin (tosin aiempi blogi oli ollut olemassa sitä ennen, mutta ei siitä sen enempää), ja jo nyt oon saanut todella, todella, todella paljon ihania linkinvaihtoja, kommentteja ja näyttökertoja!  Mulla on teille yksi aivan erityinen sana: Kiitos 💚  Tän kunniaksi ajattelin järjestää vähän spessua. 10K on kuitenkin iso merkkipaalu ja näin edespäin. Eli nyt seuraa OKET:n suuri Valkoinen Tarinakilpailu!  Tarinan idea on kirjoittaa siitä mahdollisimman valkoinen manitsematta kertaakaan sanaa valkoinen. Voitte yrittää esimerkiksi mahduttaa siihen mahdollisimman paljon valkoisia esineitä tai käyttää mahdollisimman paljon synonyymeja sanalla 'valkoinen'. Se voittaa, jonka tarinasta mulle tulee 'valkoisin olo' :D  Voittaja saa halutessaan kirjoittaa mun kans