Katulampun valossa

Moi sinä ihana siellä 💙 Näytät hyvältä tänään <3

No niin, oon kirjoittanut teille tällaisen lyhyttarinan, Katulampun valossa. Sain siihen inspiraation ihanan Ophelian inspiraatiota kirjoittamiseen-postauksesta joten käykää lukemassa ja inspiroitukaa <3

Tai, kun nyt jo oot tässä, voit tietty lukea tän mun tekstin ensin? :) 




Katulampun valossa


Sade huuhtoo kaupungin katuja. Vesi litisee jalankulkijoiden kenkien alla. Silloin tällöin jokin kuiva, tuulen kadulle kuljettama lehti rapisee maassa.

 Ihmiset kiiruhtavat ympäriinsä. Kukaan ei näe mitään muuta kuin päämääränsä. 

 Kukaan ei tiedä, miten tärkeä juuri tämä hetki on. Se on tärkeämpi kuin kaikki maailman rikkaudet ja jalokivet, tämä lokakuinen, kolea sekunti. Tämä on harmaan päiväni piristys.

 Tai sinä olet.

 Sujautan käteni sinun käteesi ja puristan sitä. On pimeää, joten kukaan ei huomaa mitään. Kukaan ei naura tai katso meitä inhoavasti, epäuskoisesti. Kukaan ei huutele loukkauksia. Ainoastaan katulamput valaisevat tätä hetkeä.

 Minä elän näitä iltoja varten. Näitä iltoja, jolloin minun ei tarvitse teeskennellä, että sinä olet vain ystäväni. Kun näen sinun kirkkaat silmäsi ja pehmeät huulesi, joita ei ole tarkoitettu valehtelemiseen. 

 Laitan käteni sinun selällesi ja toisella silitän hiuksiasi. En suutele sinua, vielä. Tarvitsen suuni vapaaksi. 

 - Eikö olisi ihanaa, jos elämä olisi aina tällaista? Sinä mutiset onnellisena. 

 Tiedän ravistavani vesilasia, mutta sanon sen silti. 

 - Se voisi olla, muistutan hiljaa. Lempeät silmäsi tummuvat. Näytät yhtäkkiä niin väsyneeltä. Minä kadun, että sanoin mitään, mutta jatkan silti, koska aloitin jo. - Meillä voisi olla pelkkiä tällaisia iltoja. 

 - Tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että se ei voisi koskaan olla totta, sinä sanot. - Se on kaunista, mutta epätodellista.

 Olen huomaamattani nostanut askelteni tahtia, ja sinä joudut ponnistelemaan pysyäksesi perässä. Hidastan.

 - Se voisi olla todellista, intän. - Kaikki tottuisivat aikanaan. Eivät he haluaisi olla meidän tiellämme. Sinun vanhempasi hyväksyisivät sen lopulta, minun vanhempani olisivat jo hyväksyneet, jos tietäisivät. Voisimme olla julkisesti yhdessä - yhdessä joka päivä -

 - Lopeta jo! Sinä kivahdat, etkä sinä koskaan korota ääntäsi, joten minä vaikenen heti. 

 Kävelemme vähän aikaa hiljaisuudessa. Sadepisaroita putoilee sinun hiuksillesi. Seuraan niitä katseellani ja haluaisin vetää kaikki sanani takaisin. Meidän harvinainen, erityinen hetkemme. Miksi pilasin sen riitelemällä?

 Mutta sinä olet minulle liian hyvä, aivan liian hyvä. Sinun kiukkusi on väistynyt niin kuin ukkospilvi, ja hymyilet aurinkoisesti, kun tulemme minun talomme kohdalle.

 - Ehkä joskus vielä, sinä kuiskaat. - Joskus vielä. Meidän täytyy vain odottaa, Scorpius.

 - Sitten minä odotan, minä vakuutan. - Hyvää kannattaa odottaa, Lily.


 

Kommentit

  1. Alku oli paras, mutta rakastin myös loppua <3 Ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni, ja oon ihan samaa mieltä, alku oli kyllä parempi!

      Poista
  2. Tämä oli I.H.A.N.A! Siis luin tän läpi varmaan joku kymmenen kertaa ja joka kerralla mun päässä liikkui vaan wau, siis WAU<33

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Heiheihei!! Aiotko... Kommentoida? Se ois oikeesti aivan ihanaa 💜 Teidän lukijoiden kommentit on aina ihan parasta, oli se kommentti sitten vaan "hyvä tarina" tai kunnon romaani plussineen ja miinuksineen. Kiitän sua siitä jo etukäteen, että haluut piristää mun päivää kommentilla, ja jos on ongelmii kommentoinnissa, niin ois mahtavaa jos haluisit sanoa sen mulle sähköpostissa: esterintarinoita@gmail.com

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pudotuspeli

Ensi silmäyksellä...?

Kirjallisuuden hahmoja #3 - Harry Potter- shipit