Samettisydämet #1

Moi! 

Olen pahoillani. Olen pahoillani, että rikoin Cuten, Tacon ja Ofen aikaisin nukkumaan - yrityksen. Olen pahoillani, että musta ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään kenenkään chatissa. Olen pahoillani, että postaus tulee vasta nyt eikä Valkoisen tarinakilpailun tuloksia tule vieläkään. 

 Ja viimeinen Olen pahoillani: Olen pahoillani, että tämä tarina päättyy näin uskomattoman kesken. Yrittäkää kestää ensi osaan ;) 





Samettisydämet #1

Kaikki sai alkunsa teatterilavan kulisseista. Tai oikeastaan kaikki alkoi tietenkin jo paljon kauemmin. Siitä hetkestä, jona teatteri rakennettiin sille paikalle rivitalojen keskelle, mahdollisimman epäkulttuuriseen paikkaan. Tai vielä kauempaa - hetkestä, jona teatterin perustaja päätti alkaa lukea esittävää taidetta. Hetkestä, jona hän syntyi.

 Tätä voisi jatkaa loputtomiin, loputtoman pitkälle. Mutta se, mikä on tarinamme kannalta merkityksellistä, sai alkunsa lavan takana. Se alkoi esiripun kahinasta, hiuslakan tuoksusta ja salaisuuksista...


Delphine veti syvään henkeä. 

 Yk-si... Kak-si... Kol-me...

 Hitaasti ja rauhallisesti. Hengitä se kumoon. Tai sitten annat sen vain olla. Kuvittele sille väri ja muoto. Älä anna sille huomiota ajatuksistasi. Mieti, mistä se johtuu. Ignoroi se. 

 Ristiriitaiset ohjeet syöksähtelivät ympäriinsä Delphinen päässä. Ajatukset tuntuivat yhtä kovaäänisemmiltä, vihasemmilta, kirkkaamman punaisilta. Tuttu tunne alkoi kuristaa hänen kurkkuaan. 

 Olivatko seinät hieman lähempänä toisiaan kuin äsken? 

 "Et tee sitä koskaan, jos et tee sitä nyt" , hän mutisi itsekseen. "Ei se niin paha voi olla. Yksi liike. Selviät siitä." 

 Hän pudotti pyyheliinan, jota oli puristanut tiukasti kehoaan vasten. Ei kuulunut ääntäkään, ei edes tullut ilmavirtaa. Mikään ei viitannut siihen, että mikään oli muuttunut. 

 Delphine avasi hiukan silmiään, joita hän ei ollut edes tajunnut pitävänsä kiinni, varmistuakseen siitä, että pyyheliina oli lattialla. Siinä se oli. 

 Hän hengitti sisään. Tämä meni ihan ok. Sitten pitäisi vain kävellä suihkukoppiin, ja avata hana. Sen jälkeen vaikein olisi ohi. 

 Hän avasi silmänsä kokonaan ja otti askelen kohti suihkukoppia - ja näki suihkun läpinäkyvästä seinästä heijastuksen itsestään.

 Vääristynyt, epäsuhtainen vartalo. Pienenpieni pää, ja vatsa, joka oli suurempi kuin Mt. Everest. Oksennus kohosi Delphinen kurkkuun. Hän ällötti itseään. 

 Mitä tahansa hän teki, peilistä katsoi sama kuvottava näky. Ei väliä, miten vähän hän söi. Ei väliä, miten paljon hän treenasi. 

 Vielä yksi hoiperteleva, epätoivoinen askel, yritys kohti suihkua - sitten tärisevät jalat pettivät hänen altaan. Delphine rysähti hervottomana maahan kylpyhuoneen lattialle ja oksensi. 

 "Ei tästä tulee mitään", hän kuiskasi. Ääni oli ohut ja itkuinen. "En koskaan enää nouse tästä." 

 



Kommentit

  1. Upealta vaikuttava tarina! Onnistuit uskomattoman hyvin pääsemään ns. henkilön pään sisään, vaikka tässä hän- kertoja onkin. Vau. Lisäksi tarina vaikuttaa käsittelevän rankkojakin teemoja, odotan innolla jatkoa! Ja hei tsemppiä elämään, mitä siellä nyt onkaan sitten meneillään. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos kiitos 💛💛 Aivan erityisen ihana kommentti, kiitos siitä <3

      Poista
  2. Sun hän-kertojahan sujuu jo mahtavasti, ja kuten S sanoi, pääsit silti hyvin päähenkilön ajatuksiin hyvin <3 Samettisydän on aivan ihana nimi, ja pidän tästä muutenkin - surullinen, ihana, kiinnostava. Odotan seuraavaa osaa innolla! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon, Anni! Ihana kuulla, että sun mielestä mä jo pärjään hän-kertojan kanssa, koska siinä on ollut haasteita... Joka tapauksessa, kiitooos!!

      Poista
  3. Aiotko jatkaa tätä? :) Tää on mun mielestä niin ihana, olisi tosi kiva saada toinen osa <3 T. A-poro

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Heiheihei!! Aiotko... Kommentoida? Se ois oikeesti aivan ihanaa 💜 Teidän lukijoiden kommentit on aina ihan parasta, oli se kommentti sitten vaan "hyvä tarina" tai kunnon romaani plussineen ja miinuksineen. Kiitän sua siitä jo etukäteen, että haluut piristää mun päivää kommentilla, ja jos on ongelmii kommentoinnissa, niin ois mahtavaa jos haluisit sanoa sen mulle sähköpostissa: esterintarinoita@gmail.com

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pudotuspeli

Ensi silmäyksellä...?

Sydänmurskaa