Vähän liikaa #1

Hey! 

Ollaanpa rehellisiä: Tämä postaus on kirjoitettu silkasta miellyttämisen halusta.

 Katsoin mun blogikyselyn tuloksia, ja vaikuttaa siltä, että eniten tykkäätte "Esterin juonettomista, ajatuksettomista pätkistä", mutta sellaiseen mulla ei ollut nyt ideaa. Sen jälkeen tulivat jatkotarinat ja muut postaukset.

 Muita postauksia viime aikoina on ollut liikaakin, joten tässä olisi sitten jatkotarina :D Olkaapa hyvät! 





 Vähän liikaa #1


Tiistai 14. Päivä 

23:52

Kuuntelen Olivia Rodrigon Drivers Licensea ja itken, koska se sopii kaikkeen niin hyvin. Sade rummuttaa ikkunalasia, minä ajan, ajan, ajan ja ajan, tietämättä, minne olen menossa.

 Ei sillä ole edes väliä. Matkallani ei ole määränpäätä, mutta onko elämälläni sitten?

 Totta kai elämälläsi on tarkoitus, Sophia, ääni sanoo päässäni, se puoli minusta, joka on oikeastaan kadonnut jo aikoja sitten. Niin on, totta kai, vastaan sille kuuliaisena. Totta kai elämälläni on tarkoitus. Yritän miettiä, mikä.

 Se tuntuu liian vaikealta, joten annan ajatuksen vain huuhtoutua pois kyynelten mukana. Millään ei ole mitään väliä.

 Näkökenttäni sumentuu kyynelistä, mutta mieleeni ei tulekaan jarruttaa.

 Miksi minuun sattuu näin paljon? En ollut ikinä kuvitellut, että näin polttavaa, helvetillistä tuskaa olisi edes olemassa. Se ei tunnu siltä, kuin sydämeni murtuisi. Se tuntuu siltä kuin sydämeni palaisi syövyttävässä hapossa. 

 And I just can't imagine how you could be so okay now that I'm gone, Olivia Rodrigo laulaa kuulokkeissani.

 Silloin minä käännän ratin vasemmalle.


Keskiviikko 15. Päivä 

11:08

Puhelimeni soi, kun istun ruokalan pöydässä yrittämässä inhoten nieleskellä koulun ruokaa. Tänään on tarjolla kasvispullia. Riemun päivä kaikille, joilla ei ole itsehillintää laihduttamiseen. Tämän sivuuttamiseen ei totisesti tarvita tahdonvoimaa.

 Alan kalastaa kännykkää laukustani, mutta Raulyn on nopeampi. Hän heiluttelee ärsyttävästi Hello Kitty -kuorista iPhoneani. Yritän napata sen häneltä, mutta olenko jo maininnut, että Raul on niin kuin tosi pitkä?

 Hän vilkaisee sitä, mitä pitää kädessään, ja nyrpistää nenäänsä.

 "Ei ole totta, että sinulla on nämä kuoret vieläkin", hän voihkaisee. 

 Käytän hänen keskittymisensä herpaantumisen hyväkseni ja sieppaan puhelimeni. Näytän Raulynille kieltä ennen, kuin vilkaisen, kuka minulle soittaa.

 Äidin nimi välkkyy ruudullani. Rypistän kulmakarvojani, ja omituinen tunne asettuu vatsanpohjaani. Äiti ei ikinä soita kouluun. Hänen mielestään se on törkeyden huippu - ellei sitten töihin soittaminen.

 Painan nopeasti vastaa. 

 "Emma", äidin ääni sanoo heti. Vatsassani muljahtaa, koska kuulen hänen äänestään, että kaikki ei ole hyvin. Lempeä, aurinkoinen, positiivinen äitini kuulostaa todella särkyneeltä. "Sinun täytyy tulla nyt heti kotiin. Minulla on uutisia, joita ei voi kertoa puhelimessa."

 Nielaisen. Pidättelen paniikkia. 

 "Selvä, äiti, mutta onko kaikki kunnossa?" Kysyn. 

 "Selitän sitten, kun tulet", äiti väistää kysymykseni. "Olen keskustellut asiasta rehtorisi kanssa. Tulen hakemaan sinut. Ole valmis viiden minuutin päästä."

 Raulyn kohottelee kulmakarvojaan. Mitä tapahtuu?! Hänen katseensa viestittää. 

 "Nähdään sitten kohta", sanon liian kimeällä äänellä. "Olet rakas."

 Äiti on kuitenkin jo lopettanut puhelun. 

 "Oliko se Maddy?" Raulyn kysyy. Nyökkään. "Mitä asiaa hänellä oli?"

 "Minun täytyy lähteä", onnistun sanomaan suhteellisen rauhallisena. "Hänellä on kuulemma uutisia. Nähdään."

 Raulyn rypistää kulmakarvojaan ja yrittää lukea ilmettäni. 

 "Tulisinko mukaasi teille?" Hän kysyy.

 Ravistan automaattisesti päätäni. Minulla on kummallinen tunne, että äidin uutisia ei ole tarkoitettu ulkopuolisille. Tavallisesti Raulyn ei olisi ulkopuolinen, mutta tilanteessa on jotakin erikoista.

 "Okei, tuon sinut sitten parkkipaikalle", Raulyn päättää. Väittäisin vastaan - minua ei tarvitse viedä joka paikkaan kuin pikkulasta - mutta en halua käyttää energiaani niihin sanoihin.

 Raulyn kietaisee kätensä ympärilleni ja nousemme pöydästä. Nojaan häneen ja saan lohtua parhaasta ystävästäni. Mitä tahansa tuleekin, voin olla varma, että Raulyn on niitä asioita, jotka pysyvät.

 Äiti on jo parkkipaikalla, kun pääsen sinne. Halaan nopeasti Raulynia ja kiiruhdan autoon. Avaan pelkääjän paikan oven ja istun siihen.

 Vasta sitten ehdin vilkaista äidin kasvoihin, ja sydämeni jättää lyönnin välistä. Äiti on itkenyt. Hänen kasvonsa punoittavat ja meikit ovat levinneet, eikä hän ole vaivautunut siistimään itseään.

 Kiertävä tunne vatsassani vain kasvaa.

 Äiti vetää minut tiukkaan haliin. Hänen hartiansa tärisevät, ja tajuan, että hän itkee.

 "Emma, Sophia on suistunut tieltä viime yönä", äidin ääni sanoo. "Hänen ruumiinsa löydettiin äsken."


Tiistai 21. Päivä

10:13

"Hei kuule", ääni huutaa. Harkitsen juoksevani pois. Silmäni tavoittavat vähän matkan päästä bussipysäkin. Jos olisin tarpeeksi nopea, ehtisinkö sen taakse piiloon...

 "Vai kuuletko sinä edes muuta kuin ääniä päässäsi?" Ääni jatkaa. Kuuluu naurunhohotusta ja läiskähdys, joka ei voi olla mikään muu kuin high five.

 Voi luoja. Ovatko kiusaajani todella niin stereotyyppisia ääliöitä, että heittävät high fivet, kun jompikumpi sanoo jotakin 'hauskaa'? 

"Pysähdy nyt jo, idiootti", karheampi ääni murahtaa. Näen hänet mielessäni jo ennen kuin käsi tarttuu minuun ja kääntää kovakouraisesti heihin päin. Näen pääni sisällä lihaksikkaat, suonia pullistelevat hauikset, pienet, mustat silmät ja revityn nahkatakin, jonka selässä lukee Fuck you. 

 Ja kun Hugo repii minut haluamansa päin ja pakottaa minut katsomaan häntä, hän on aivan sen näköinen kuin pääni sisällä. 

 Hugo työntää kasvonsa aivan kiinni omiini ja puristaa edelleen tiukasti paitaani. Märkä ruohikko lipsuu jalkojeni alla, kun kompuroin hätääntyneenä taaksepäin. Hugo antaa minun tehdä sen, hän leikkii minulla kuin kissa hiirellä, päästää minut vähän matkan päähän ja työntää sitten koulun seinää vasten. 

 Hugon vieressä seisova poika läimäyttää minua poskelle. Kipu ja järkytys sykkivät minussa, kohotan käteni kasvojen peitoksi.

 Pysyn kasassa. Terävöitän aistini, ja kun poika nostaa kätensä lyödäkseen taas, nappaan siitä kiinni. Hän ei ole vahva, huomaan sen heti. Vähäisellä punttisalitaustallanikin saan sitä pidettyä vähän aikaa paikoillaan. Ei pitkään, mutta tarpeeksi, että saan kerättyä ajatukseni. 

 Nousen huojuvana pystyyn. He eivät ole vielä tehneet minulle muuta kuin lyöneet vähän. Olen kunnossa. Olen kunnossa enkä aio antaa heidän tehdä enempää. 

 Hupparipoika tuijottaa minua huvittuneena. Hänellä on vaaleanruskea keskijakaus ja harmaa Helly Hansenin huppari. Ruskeat silmät voisivat olla suloiset, ne voisivat saada ajattelemaan kiiltävää pianoa ja kosteita pajunoksia, mutta niissä loistaa silkan ilkeyden palo. Hän on kiduttaja, minä näen, että hän nauttii toisten kärsimyksestä. 

 Hän ottaa askeleen minua kohti. Silloin minä muistan, että minun piti paeta. Käännyn ja lähden juoksemaan, mutta Hugon paksut sormet tartttuvat ranteisiini. Hän pitää minua yhdellä kädellä paikallaan ja kuljettaa toisen kätensä etusormea hitaasti kurkultani alas, sisälle kaula-aukosta.

 Puraisen hätääntyneenä hänen sormeaan. 

 "Tuota sinun ei olisi kannattanut tehdä", Hugo sihahta. Raivo vääristää hänen kasvonsa. 

 En saa sanottua sanaakaan. Kylmä tunne muuraa kurkkuni umpeen. 

 "Oletko kuullut, että sinun friikkikerhoosi liittyi juuri yksi uusi depressoitunut?" Huppupoika härnää. Hän tuijottaa minua ruskeat silmät välähdellen. 

 Tällaista tapahtuu usein. Selviää, että joku viiltelee ja muutaman päivän ajan hänelle naljaillaan. Kaikki nousevat takaisin ylös. Oppivat virittämään tekohymyn ja pääsevät takaisin jaloilleen. 

 Kaikki paitsi minä.

 "Ai niin vai?" Uusi ääni sanoo. 

 Molemmat pojat kiepsahtavat kääntymään ääntä kohti. Helly Hansen -poika kiroaa. 

 Vähän matkan päästä meistä seisoo Emma Jenkins. Minäkin tunnen hänet, vaikka olen totaalisen ulkona sosiaalisista ympyröistä. Hän on niitä maikkojen suosikkeja, joilla on täydellinen elämä. Niitä, joilla on merkkifarkut, onnistunut meikki ja repussa oikein tehdyt läksyt. 

 Hän ei näytä ollenkaan itseltään. Hänellä on päällään vain ylisuuri huppari ja minisortsit. Toinen käsi roikkuu kylkeä vasten ja olen aika varma, että se vuotaa verta. Toisessa kädessä on veitsi. 

 "Emma", poika älähtää yllättyneenä. Hän ei kuulosta enää vihamieliseltä, mutta selvästi tilanne ei ole enää ollenkaan hänen hallussaan. 

 "Raulyn", Emma sylkäisee nimen kuin se olisi jotakin ällöttävää.

 Minä en tajua mistään mitään. Ainut, mitä käsitän, on että tapahtumat ovat saaneet todella omituisen käänteen. Hugon katse poukkoilee vuoroin Raulyniin, vuoroin Emmaan, ja hän näyttää olevan yhtä pihalla kuin minäkin. 

 Tajuan tilaisuuteni tulleen. En ehdi jäädä selvittämään, mitä on käynyt. Juoksen, juoksen kovempaa kuin koskaan elämässäni. 

 Juoksen henkeni edestä. 

 Kestää hetki, ennen kuin Hugo käsittää, mitä on tapahtunut. Hän örähtää ja lähtee perääni, mutta olen nopeampi. Hän on ehkä vahva, mutta kaikesta huolimatta kömpelö, ja minä karistan hänet helposti. 

 Juoksen pois. Juoksen pakoon ongelmiani, pakoon tätä vinoutunutta tilannetta, pakoon koko sotkuista elämääni. 

 Kunpa minun ei tarvitsisi koskaan pysähtyä. 


Ps. Mun kirjoitusjumi ei ole kadonnut minnekään, eli tämä tarina on puhtaasti pakotettu ulos :D Se voi näkyä tekstin laadussa, että joo, anteeks siitä..



 



Kommentit

  1. Ester. Tämä. On. Mahtava! Eikä sun kirjoitusjumi edes näkynyt tässä paljoa. Ehkä vähän, mutta ei paljon. Ihana tarina! Ja muuten plussat Olivia Rosrigon mainitsemisesta, mä olen suuri fani. <33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihana kuulla et tykkäsit 💜 Ja no, saatan olla pikkuisen rakastunut Drivers Licenseen, ja koko idea tähän tarinaan lähti alunperin sen kuuntelemisesta 😅 Ja tässä sulle muuten keksi: 🍪

      Poista
  2. Tämä oli ihana! <3 Etenkin se, että jokainen tarinoista osuu yhteen, ja tarinan nimikin on upea... Odotan kyllä niin innolla jatkoa, mä palan halusta tietää, miten tässä käy! :D Tuo sun kirjoitusjumi kyllä näkyy tässä tarinassa vähän, teksti vaikuttaa hieman enemmän sellaiselta väkinäiseltä kuin muissa sun teksteissä, mutta kyllä mä ymmärrän sen tosi hyvin. Toivottavasti sun kirjoitusjumi katoaa pian <3 Ja yritä olla kirjoittamatta mitään pakolla, me rakastetaan kaikkia sun tekstejä :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rakas poroseni 🦌📚💜

      Poista
    2. Ja hei, se piti vielä sanoa, että jos jotakin kehitettävää pitäisi löytää, se olisi kappalejaot. Niitä on ehkä vähän liikaa, ja se jotenkin syö mun lukukokemusta - ei kuitenkaan kovin paljoa. Eli tällaisen asian voisit ehkä yrittää huomioida jatkossa paremmin :)

      Poista
  3. Aivan mahtava!! Bra bra bra!!! Huomaan jumisi tästä kyllä, mutta siitä huolimatta juoni ja kaikki on siinä muodossa, että pystyn ajatella tämän sulavampana :D Tuli vähän Säröjä mieleen... En tiedä voi johtua myös siitä et olen lukenut Säröjen kaikki osat lähi päivinä xd Samaa mieltä kuin Anni noista kappaleista... Se sopii sellaisen ajatuksettomaan paljon, mutta tällaiseen ei nyt niin helpolla mielestäni sovi :) Muuten eikös se kirjoiteta shortsit ei sortsit? Juu, en ole aivan varma sit, mutta mielestäni se on niin :D Ja jatko-osaa toivon todella paljon!! Se olisi NIIN mahtava saada jo tämä iltana! :3 xd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, joudun aiheuttamaan pettymyksen: Ei tuu tänä iltana 🙈 Mutta yritetään tehdä se mahdollisimman pian <3 Kiva, että pidit 💚

      Poista
  4. Vähän mixed feelings... Toisaalta todella ihana, mutta toisaalta sun kirjoitusjumi kyllä näkyy tässä, varsinkin viimeisessä osassa.
    Muutama kohta pomppasi erityisesti silmään, siis hyvällä tavalla:
    "Niin on, totta kai, vastaan sille kuuliaisena."
    "Ruskeat silmät voisivat olla suloiset, ne voisivat saada ajattelemaan kiiltävää pianoa ja kosteita pajunoksia..."
    "...mutta olenko jo maininnut, että Raul on niin kuin tosi pitkä?"
    Älä edes kysy tuota viimeistä. 🙈
    Okei, mun loppupäätelmä: kaksi ensimmäistä olivat jotain hyvän ja ihanan välimaastosta, viimeinen ehkä... Seiska. Jotain siitä puuttui, ja se toi vähän liikaa mieleen tarinan What's wrong with me?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei Bikke, en sitten kysy 😂 Sua voi näemmä miellyttää erikoisilla jutuilla..

      Poista
  5. Mulla on vähän sama kun Biscuitilla, mutta juoni on selvä ja hahmot mielenkiintoisia; Onnistuit hyvin kirjoitusjumista huolimatta :) <3 (Kuulostan opettajalle joka palauttaa ysin kokeen😂😂)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei ope xd Ei vaan, kiva että tykkäsit edes jotenkin :))

      Poista
  6. Hieno, mutta huomaa heti, että teksti on pakotettu sisältäsi. Kirjoita, mitä sydämesi sinulle antaa, älä edes yritä miellyttää muita.
    Mutta hyvä idea. Ei kuitenkaan ihan toiminut.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Heiheihei!! Aiotko... Kommentoida? Se ois oikeesti aivan ihanaa 💜 Teidän lukijoiden kommentit on aina ihan parasta, oli se kommentti sitten vaan "hyvä tarina" tai kunnon romaani plussineen ja miinuksineen. Kiitän sua siitä jo etukäteen, että haluut piristää mun päivää kommentilla, ja jos on ongelmii kommentoinnissa, niin ois mahtavaa jos haluisit sanoa sen mulle sähköpostissa: esterintarinoita@gmail.com

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pudotuspeli

Ensi silmäyksellä...?

Sydänmurskaa