Rikotut rajat #1

 Miau! :D

Tänään olisi vuorossa pikkuisen erilainen postaus. En ole ikinä ollut mikään valtava Sk-fani, mutta sen verran, että pyrin aina lukemaan uudet kirjat. Niiden kieli on yksinkertaisestu herkullista, joten lukeminen on inspiroivaa... Yhdistettynä lyhyeen KS-uraani yhtälöksi saadaan Soturikissat-jatkotarina OKET:ssa 🙈

 Mutta mutta. Kokeillaan tätä, ja jos tämä ei ole mieleenne, en yksinkertaisesti julkaise seuraavia osia :) 

 3, 2, 1, lue!

Edit. Ihana Taco suostui tekemään Rikotuille rajoille oman postauskuvan, ja TÄSSÄ SE NYT ON! Upea, isn't it 💛 Lisään sen molempiin postauksiin nyt :) 


Kuva: Taco <3 



Rikotut rajat #1


"Sinä et edes yritä", Lumipentu valitti ja heilautti ärsyyntyneenä korviaan. 

 "Yritänpäs", Hämypentu vastusti. Hän pidätti huohotuksen, vaikka hänen keuhkojaan poltteli ja jalat tärisivät väsymyksestä. 

 Lumipentu kallisti päätään ja nosti halveksuvasti ylähuultaan. Hän kohotti tassunsa ja näpäytti sillä Hämypentua korvalle. 

 "Ai yrität?" Hän ivasi. "Tuoko on parasta, mihin pystyt? Sinusta ei taidakaan koskaan tulla soturia!" 

 Hämypentu sävähti ja otti vaistomaisesti askelen taaksepäin. Hän vilkaisi surullisena keppiä, joka oli yhä vain aivan liian kaukana, jotta hän pystyisi hyppäämään sinne asti. Lumipentu heilutti häntäänsä kärsimättömänä puolelta toiselle. 

"Minulla on vain lyhyemmät jalat kuin sinulla", Hämypentu valitti. Jokin aika sitten Lumipentu oli leiskauttanut pitkine jalkoineen helposti ainakin ketunmitan päähän viivasta, jolta he hyppivät. 

 Hämypentu tukahdutti huokauksen. Lumipentu oli häntä paljon isompi ja näytti aivan oppilalta. Hänellä oli vahvat, lihaksikkaat jalat, sileä turkki, jossa ei ollut enää yhtään pentukarvaa, ja jäänsinisissä silmissä itsevarma katse. Ei ihme, jos hän hyppäsikin pidemmälle kuin Hämypentu. 

 Nyt hän tunki kasvonsa aivan lähelle Hämypennun kasvoja. Hänen viiksensä kutittivat tämän nenää. Hämypentu pelkäsi aivastavansa.

 "Luuletko, että soturit sanovat taistelussa vastustajalle: Voi harmi, en voi taistella sinua vastaan, koska minulla on lyhyemmät jalat'?" Hän sähisi. 

 Hämypentu ei pystynyt vastaamaan. Hänen kurkkuaan kuristi ja hän kompuroi kauhuissaan taaksepäin. Lumipentu ei seurannut, vaan mulkoili häntä vähän matkan päästä silmät salamoiden. 

"En", hän mumisi katsomatta Lumipentuun. 

 Kyyneleet polttivat hänen silmissään. Mikset voi vain kerrankin onnistua? Varmasti olisit voinut yltää siihen typerään keppiin, jos vain olisit yrittänyt kovemmin. Mutta nyt hänen jalkansa tärisivät ja posket polttivat häpeästä. 

 "Mitäs täällä on meneillään?" Ystävällinen ääni maukaisi. Hämypentu nosti katseensa ja näki heidän luokseen tassutelleen nuoren kollin. 

 Käkiturkki silmäili heitä hyväntahtoisena harmailla silmillään. Hän istahti alas, kietaisi häntänsä jalkojensa ympärille ja alkoi nuolla rintaansa. 

 "Me harjoitellaan soturitaitoja", Lumipentu naukaisi viattomalla äänellä. Hänen häntänsä viuhtoi innostuneesti edestakaisin. "Olen niin innoissani siitä, että minusta tulee pian oppilas! En malta odottaa..." 

 "Ei siihen kestäkään enää kauaa", Käkiturkki maukui, ja näpäytti ystävällisesti Lumipennun korvaa. "Olen varma, että sinusta tulee hieno oppilas Myrskyklaanille. Sille on muuten tarvettakin..." 

 Soturin ääni hiljeni. Hämypentu seurasi hänen katsettaan, joka päättyi oppilaiden pesään. Se näytti aivan liian suurelta vain yksi oppilas edustallaan.

 Hänen kurkkuaan kuristi. Klaaniss oli vakava pula pennuista, hän tiesi sen. Hän ja Lumipentu olivat tällä hetkellä ainoat, ja Lumipennun menojen jälkeen hän jäisi yksin pentutarhaan. Ei sillä, että Lumipennusta olisi paljonkaan seuraa. 

 "Tiedätkö, kenestä tulee minun mestarini?" Lumipentu uteli. "Toivottavasti sinusta!" 

 Harmaa soturi ravisti päätään havahtuen ajatuksistaan. Hän päästi huvittuneen mrraun.

 "Ikävä tuottaa pettymys, pikkuinen, mutta minulla ei ole siitä sen suurempaa tietoa kuin että minä se en ole", hän kehräsi. "Olen ollut soturi vasta puolen kuunkierron ajan, ei minusta nyt suinpäin tehdä mestaria!" 

 Lumipentu läimäytti turhautuneena maata hännällään. Pölyä ja lehtiä sinkoili sinne tänne. 

 Käkiturkki hymyili tietäväisen näköisenä. "Pentuna toivomme aina nuorta mestaria, mutta totuus on, että vanhoilta kissoilta oppii eniten." 

 "Viisaita sanoja, nuorukainen", käheä ääni maukui. Hämypentu tunnisti heti Tuomisydämen syvän äänen ja tassutti häntä kohti. Klaaninvanhin kietoi karhean häntänsä suojelevasti hänen ympärilleen.

 "Ja sinä, pentu", hän jatkoi katsahtaen terävästi Lumipentuun, "yritä pysyä nahoissasi. On vain hyvä, ettei sinusta tulee oppilasta ennen aikojasi." 

 Lumipentu kiemurteli vaivaantuneena paikoillaan. "Niin joo", tämä mutisi nöyrästi. Hän vilkaisi toisella sinisellä silmällään Hämypentua ja irvisti nähdessään hänen huvittuneen ilmeensä. 

 Tuomisydän ei kuitenkaan huomannut mitään. Hän irrotti hellästi häntänsä Hämypennun ympäriltä ja nousi haukotellen käpälilleen. Sitten hän kohdisti terävän katseensa Käkiturkkiin ja tokaisi: "Minun piti tulla sanomaan, että Pajukorva järjestää metsästyspartioita ja sinua etsitään. Jos olisin sinä, hankkiutuisin paikalle ja nopeasti sittenkin." 

 Käkiturkki vilkaisi aukiolle päin ja hypähti seisomaan. 

 "Täytyy mennä", hän maukaisi. Sitten hän vilkaisi vielä ensin Hämypentua, sitten Lumipentua, ja lisäsi vilpittömästi: "Nauttikaa tästä ajasta, pikkuiset!" 

 Tuomisydän tuhahti kuuluvasti. Hämypentu tukahdutti hihityksen. 

 "Minä lähden aurinkokiville nauttimaan hyvinansaitusta levosta", Tuomisydän ilmoitti, ja köpötteli metsänreunaan. Hämypentu seurasi häntä katseellan, kunnes ruskea turkki katosi sananjalkojen sekaan. 

 Hämypentu ei ehtinyt tajuta ollenkaan, mitä tapahtui, kun yhtäkkiä hän tunsi kynnet turkissaan. Seuraava tunne oli sykkivä kipu. 

 "Senkin hiirenaivo!" hän älähti. Hän kiepsahti ympäri ja mulkoili Lumipentua, jonka kynsissä oli tuppoja hänen karvaansa. Tämä tuijotti häntä takaisin silmät leimuten. 

 Lumipentu väänteli häntäänsä. "Mitä Tähtiklaanin nimeen tuo äskeinen esitys oli olevinaan?" 

 "Siis - mitä?" Hämypentu möläytti, ja alkoi nuolla turkkiaan. Haavoihin kirveli, ja Hämypentu irvisti. 

 "Sinä nauroit minulle!" Vanhempi pentu kivahti. 

 "En todellakaan nauranut", Hämypentu vastusti epäuskoisena. 

 Lumipentu nakkasi häntäänsä ja katsoi poispäin. "Miten vain. Se sai joka tapauksess luvan olla viimeinen kerta."

 Sen enempää sanomatta Lumipentu kääntyi ja käveli häntä pystyssä pois. 


Okei, miten on... Jatkoon vai ei? :) 


Kommentit

  1. Oi, Sk-tarina! En ole itsekään mikään sarjan kauhea fani, mutta uudet kirjat tulee kyllä luettua. Tämä vaikutti lupaavalta alulta, vaikka mulla ei ookaan mitään ennakkokäsitystä, mihin tää tästä lähtee. Rikotut rajat, ehkä se tarkoittaa yksinkertaisesti klaanirajoja? Ensimmäisenä mulla tosin tuli mieleen, että jonkun kissan rajoja tässä rikotaan :D No, jatka ihmeessä, mä haluan nähdä miten tää lähtee käyntiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen henkilökohtaisesti addiktoitunut tähän tarinaan, joten eiköhän jatkoa tule, halusitte tai ette 🙈

      Poista
  2. Wau. Olen vaikuttunut - no, mitäpä muutakaan voi suurena sk-fanina tälläisesta olla! Aivan ihana tarina, tästä tulee aidosti oikeat soturikissat mieleen. Olen enemmän kuin kiitollinen, jos jatkat🖤✨

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihana että tykkäsit 💕 Ajattelin, että tää ei ehkä teihin niin uppoa, mutta kiva kuulla, jos oli sun makuun!

      Poista
  3. Soturikissoja en ole pitkiin aikoihin lukenut (vaikkakin ehkä pitäisi lukea ainakin ensimmäinen saaga uudestaan...), joten sillä tavalla tämä ei ehkä iskenyt muhun. Juoni vaikuttaa kuitenkin hyvältä ja muutenkin tätä oli ihan kiva lukea, joten mäkin olen jatkoon-kannalla! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soturikissat onkin ainakin mulle vähän sellaista Luen-kun-ei-ole-muutakaan-luettavaa-lukemista :D Kiva, jos tykkäsit!

      Poista
  4. Hmm… ei mikään paras tarina sun blogissa. Mut ihan ok kuitenkin❤️ Mulla ei sinänsä oo väliä jatkatko vai etkö, mutta juoni vaikutti mielenkiintoiselta, eli jos jatkat voit olla varma että ainakin joku sitä lukee:) ❤️❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei mukaan mielestä mikään paras paras, mutta tätä oli kiva kirjoittaa :)

      Poista
  5. *meinaa kirjoittaa kommentin alkuun moi*
    Nyt mä vihdoin luin tämän! Tämä ei ollut mikään paras postaus blogistasi, mutta ei todellakaan mikään huonokaan! Juoni vaikuttaa mielenkiintoiselta, joten Ester, sun täytyy jatkaa tätä! (Nyt on vakava asia kyseessä, koska mä käytin sun oikeaa nimeä) 💜💜💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *meinaa kirjoittaa vastauksen alkuun moi*
      Okei okei, mä jatkan, jos kerran oikein etunimeä käytti D:

      Poista
  6. Ensinnäkin: sä julkaisit KOLME postausta sinä aikana, jona en ole voinut kommentoida. Se on julmaa, Essinen.
    Toiseksi: tarina on kyllä hyvä, mutta en ihan syttynyt sille. Jos jatkat sitä, aion 100-prosenttisen varmasti lukea jok'ikisen osan, mutta jos se vie tilaa muilta postauksilta, en ole sen kannalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kirjoitan tähän jo kolmatta osaa, mutta mulla ei ole vieläkään ideaa mihinkään muuhun postaukseen... Että ei ihan vie tilaa muilta postauksilya 😅

      Poista
  7. Hyvä tarina🤩! Voisko jossain kertoa enemmän tästä klaanista? Ja vielä yks asia: Lumipentu on ärsyttävä! En keksi mitään muuta sanottavaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo-o. Odotapa vaan, kun päästän pitemmälle tarinassa, siinä se vasta ärsyttäväksi meneekin... Ja klaani on siis Myrskyklaani, mutta eri kissat :)

      Poista

Lähetä kommentti

Heiheihei!! Aiotko... Kommentoida? Se ois oikeesti aivan ihanaa 💜 Teidän lukijoiden kommentit on aina ihan parasta, oli se kommentti sitten vaan "hyvä tarina" tai kunnon romaani plussineen ja miinuksineen. Kiitän sua siitä jo etukäteen, että haluut piristää mun päivää kommentilla, ja jos on ongelmii kommentoinnissa, niin ois mahtavaa jos haluisit sanoa sen mulle sähköpostissa: esterintarinoita@gmail.com

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pudotuspeli

Ensi silmäyksellä...?

Kirjallisuuden hahmoja #3 - Harry Potter- shipit