Ruusuja

Moi :) <3

Multa on kerta kaikkiaan loppu motivaatio uusien tervehdysten keksimiseen, joten. 

 Okei, todetaanko kaikki yhteisesti, että mun postausväliä voi kuvata tasan kahdella sanalla: 'estermäisen epäsäännöllinen'? 😅 Ensin mulla oli oikein hyvä kiri meneillään, (3 postausta kolmesza päivässä!!) ja nyt viime postauksesta on mennyt herra ties kuinka pitkään...

 Jooh. Joka tapauksessa, älkää hyvänen aika pyytäkl mua sanomaan, mikä tää teksti on, koska mä en tiedä! Mikä se säeromaanien tekstityyli on? Ehkä tää on sitä.

 Mulla olis myös himo kirjoittaa tälle jatko-osa (tai pari...), mutta lukekaa ensin teksti ja sanokaa sitten, olisko se hyvä idea! :)






Tänään keittiönpöydällä

on ruutupaperilappu

sotkuiset kirjaimet käskevät

mikrottaa lasagnen, koska äiti

joutui lähtemään kauppaan

viime hetkellä.


Minä revin lapun kahtia

pudotan sen roskakoriin. 

Kulkiessani eteisen läpi

en katso peiliin.


Huoneessani kaikki näyttää

aivan samalta kuin yhdeksän päivää sitten. 

Samat karkkipaperit, 

samapölyinen vesilasi, 

verhot puoliksi auki, aivan kuin joku

olisi ollut avaamassa ne

mutta kyllästynyt

kesken kaiken. 

En ole koskenut mihinkään 

sen jälkeen kun. 


Mutta jotakin

erilaista 

huomaan kyllä 

älkää luulko että voitte 

vedättää minua.

Mieleni tuntuu

tahmealta

ja minulta kestää paikantaa eroavaisuus. 

Pahvilaatikko sänkyni vieressä

se ei taatusti ollut siinä vielä

silloin kun. 

Shein, lukee laatikon kannessa. 


Isä on aina ollut

naurettavuuksiin asti sitä vastaan.

Mikä mielen muutti, 

päätteleminen ei ole

vaikeaa.


Minä laitan päähäni kuulokkeet, 

siinä tunteessa on yhä jotakin

tuttua. 

Musiikkia en välitä laittaa päälle, 

tuijotan kattoa silmät auki,

koska niiden sulkeminen 

tuottaa liikaa 

kipua.

Muistot 

sattuvat eniten. 

Makaan siinä 

tyhjin silmin 

ehkä viisi minuuttia 

ehkä tunnin 

tai vain yhden silmänräpäyksen pituisen 

ikuisuuden.


Ikuisuuden katkaisee 

koputus. 

Täällä,

sisään,

minä sanon, mutta kurkustani 

ei tule ääntä. 


Koputus 

kuuluu uudestaan, 

vaativammin.

Bess, 

sanoo vieras ääni.

En vastaa, en 

osaa.


Joku astuu sisään 

- isäni. 

Hän on vanhentunut 

kymmenen vuotta 

yhdeksässä 

päivässä. 

Kun katson häntä, näen 

yhä 

tuikkivat siniset silmät,

pörröisen tukan                 jota hän haroi aina sormillaan, 

notkean vartalon joka huojui edestakaisin 

hänen keinahdellessaan 

päkiöillään.

Ja se isä on edelleen 

tallessa 

jossakin, kaiken sen 

harmaan

alla.


Hyvää syntymäpäivää kulta,

ja isän ääni on 

tumma 

väsynyt 

karhea 

vieras. 


Hän nyökkää 

kohti laatikkoa.

Minä 

räpäytän silmiäni.


Etkö aio avata sitä?

En,

minä ajattelen.

Mutta miellyttämishaluni 

on valunut 

sormenpäihin, 

ja ne ottavat laatikon 

repivät teipin sen päältä 

nostavat puuvillakankaan palan 

toisensa jälkeen.


Muistan hämärästi, että 

joskus 

joku 

jossakin 

piti juuri tällaisista vaatteista.


Ivy auttoi niiden valinnassa, isä 

myöntää. 

Hän sanoi onnitteluja ja osanottonsa ja pyysi soittamaan.

Olit kai sulkenut puhelimen.


Sängyn alunen.

Pöly.

Ruudulla yhdeksän soittoa ja 

kaksikymmentäkuusi viestiä, 

silloin kun 

suljin sen.


En minä välitä,

mutta silmäni huomaavat 

vaaleamman värin 

pehmeämmän kankaan 

rauhallisemman mallin.

Sellaisen hameen, joita 

- Ella... -

tapasi käyttää.


Minä katson isää 

silmissäni on surullinen katse. 

Haluaisit että olisin 

hän, 

huuleni sanovat hiljaa.

Kurkku ei anna ääntä, 

mutta isä

lukee syytöksen kasvoiltani.


Ei, ei missään tapauksessa - pelkäsinkin että ajattelisit sen niin - 

isän ääni on syyllinen. 

Tuomari tietäisi täsmälleen 

minkä tuomion 

langettaa. 

Ja vaikka en haluaisi, 

minusta tuntuu 

että tuomari 

olen minä.


Menen taas 

makaamaan sängylle. 

Oksanreikä katossa. 

Kirvelevät silmät.

Isä lähtee hiljaisin askelin. 


Päivä on yksi 

tykyttävä avohaava, 

hetki jolla 

ei 

ole 

loppua 


Se päättyy kuutamoon 

ja vaaleanpunaisiin ruusuihin,  

niihin, joita äidin 

oli päivällä pitänyt lähteä 

hakemaan.

Poimin niitä sylini täyteen. 


Ella näyttää 

niin 

hiljenneeltä. 

Joku itkee hiljaa.

Tajuan olevani 

yksin. 

Se olen siis minä. 


Hyvää syntymäpäivää, sisko, 

minä kuiskaan, 

ja lasken ruusut 

sylistäni 

hänen syliinsä.



































Kommentit

  1. Whoooa. Tässä tarinassa oli jotain essimäistä ja epäessimäistä samaan aikaan - ehdottomasti loistava. Yksityiskohdat, kuvailu, kaikki. Mä aluksi vähän oudoksuin tekstin rytmiä, mutta sekin imaisi sisäänsä... Ei tästä oikeastaan keksi mitään negatiivista. Sä ylitit itsesi, taas kerran <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kyllä, EHDOTTOMASTI jatkoa, jos sellaista olisi tarjolla!

      Poista
    2. Tää tulee olemaan todella epäpersoonallinen kommentti, mutta en nyt keksi muutakaan... Joten kiitos 💙 Ja hei, keksi sulle 🍪

      Poista
  2. Jes, kiva kun tuli taas postaus! Siis, aivan ihana, mä tykkäsin💙💙 Sä olet tosi taitava kirjoittamaan tällaisia rytmikkäitä, säeromaanityyppisiä tekstejä (vai mitä nyt ikinä onkaan)! Ja ehdottomasti jatkoa, jos sitä aioit kirjoittaa! :D

    Ps. Keksi? :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti 🖤 Mä voisin oikeastikin kirjoittaa jatkoa, harkitsin myös koko tän tarinan siirtämistä Wattpadiin :D
      Ja ei, ei keksiä sulle, Bikke sai sen!

      Poista
  3. Tuli vähän ristiriitaiset fiilikset… Mun mielestä tämä rytmikäs teksti/säeromaani tekstityyli ei ihan sopinut näin pitkään tekstiin, se teki tästä mielestäni jotenkin epäselvän. Lyhyissä tekstinpätkissä se vaan toimii mun mielestä paremmin. En ihan päässyt vielä tähän sisälle, mutta uskon, että toinen lukukerta auttaisi asiaa. Silti, jatko-osa(t) ehdottomasti kiinnostaa! ✨

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootko sä lukenut säeromaaneja? Nehän on siis kokonaisia romaaneja tähän tyyliin... Mutta se on mielipideasia, eihän kaikki niistäkään tykkää :) Mä luin Maata jalkojen alle -kirjan (ihana, ääh <3) ja siitä tuli idea tällaiseen pidempään rytmikkääseen tekstiin :D

      Poista
  4. MI-TÄH? MITÄMITÄMITÄMITÄ? Tämä. Oli. Aivan. Uskomattoman. Upea. Ester. Siis... mitätämäoikeasti... Onnistuit tässä kyllä niin hyvin... Tämä oli aivan järjettömän ihana! Ja todellakin jatkoa! <3 Vielä kerran: UPEA!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, kiitos ihan kauheasti 💚💚 Musta tuntuu että mun vastauksista se ei tuu hyvin esille, mutta rakastan teidän kaikkia kommentteja, niin positiivisia kuin negatiivisiakin. Kiitos vielä kerran! <3

      Poista
  5. Upeaa, upeaa, upeaa…✨🌸🤍

    VastaaPoista
  6. Tämä oli mahtava! Mä tiesin jo otsikosta, että tästä tulisi ihan superhyvä! Mun mielestä se alku oli paras. (Mikä addiktio mulla on alkuihin?)
    Ja tämä oli vaan ihan täydellinen ❤️❤️❤️
    Ja jos on mahdollista saada jatkoa, niin ehdottomasti! JATKOA, JATKOA, JATKOA!!! Sanoinko jo jatkoa? ✨
    Okei Ester, sä olet liian hyvä kirjoittamaan.
    Keksi sekavimmasta kommentista? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori, ilmaisia keksejä ei saa, mutta voit saada sitruunan, koska mä olen armollisella tuulella 😃🍋
      Oli kieltämättä sekava kommentti!

      Poista
  7. Ööö… MAHTAVAA!!!💕❤️ Siis mä en kestä, tää on aivan upea! Pidin tän pituudesta, se vaan jotenkin sopi tähän tekstiin täydellisesti❤️ Ja kerrontatyyli (???) oli ihan mahtava sekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi päivää myöhemmin… JATKOA, kiitos💕💕💕💜
      ❤️❤️❤️

      Poista
    2. Kiiiiittoooooisss 💚 Ja jatkoa tulee ihan pian, I promise!!

      Poista

Lähetä kommentti

Heiheihei!! Aiotko... Kommentoida? Se ois oikeesti aivan ihanaa 💜 Teidän lukijoiden kommentit on aina ihan parasta, oli se kommentti sitten vaan "hyvä tarina" tai kunnon romaani plussineen ja miinuksineen. Kiitän sua siitä jo etukäteen, että haluut piristää mun päivää kommentilla, ja jos on ongelmii kommentoinnissa, niin ois mahtavaa jos haluisit sanoa sen mulle sähköpostissa: esterintarinoita@gmail.com

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pudotuspeli

Mä olen pahoillani, että mun täytyy kertoa tämä teille

Ensi silmäyksellä...?