Olipa kerran - Esterin tarinoita

Moi murut <3 Anteeks, mun julkaisemiskellonaika on nykyään jotain 23.00. Aika fiksua, eikö. Mutta silloin mulla on inspiraatiota :D  Mulla on kirjoitusjumi. Kai sen voi yhtä hyvin sanoa ääneenkin. Se on ollut päällä jo tosi pitkään, melkein kuukauden, kaikkea on kokeiltu. Taukoa kirjoittamisesta, pakotettuna kirjoitettuna. Ei auta. Se on ja pysyy.  Meneillään on kuitenkin yksi isompi projekti, joten mä keskitän kaiken mun energian siihen. Eli eli. Blogi kärsii. Taas kerran. Nää on niitä asioita, joiden takia mä silloin lopetin, mutta syyt tulla takas on tosi selvinä mun mielessä, joten mä haluan olla täällä edelleen.  Kyllä mä saan tän jotenkin toimimaan joskus :D Heippa, ensi postaukseen 💚💚💚💚 Luulet kai tietäväsi jotakin  kamalista aamuista. Herätyskello soi aikaisin ja  kaikki mitä haluaisit  olisi vain  painaa pää tyynyyn ja pudota  pehmeyteen. Tiedätkö mitä tarkoitan? No  sinulla  ei ole aavistustakaan.  Tiedät kyllä kun  väsyttää  et ole nukkunut tarpeeksi tai  ulkona on pi

Heii <3 Tällaista tänään. Mä kirjoitan mahdollisesti jotain pitempiä alkuhöpinöitä myöhemmin, mutta just nyt mun olo on dlwlqöäqwmnfkflf, joten ei pysty ei kykene :D  Tykätkää jos pystytte 💚 Mulla ei ole enää syytä nousta sängystä.  Kuulostaa dramaattiselta, mutta ei se ole. Kaikki syyt vain katosivat pikkuhiljaa. Tai okei, ne eivät kadonneet minnekään, eivät ainakaan kaikki niistä. Ne vain hiipuivat ja haalentuivat niin kauan, että olivat lopulta vaaleita ja näkymättömissä ja merkityksettömiä.  Mä en ikinä tykännyt elämästä. Mä en tykännyt ihmisistä. Enkä paikoista. Enkä asioista. En oikeastaan mistään tai kestään. Paitsi susta ja äidistä.  Sekunti kerrallaan. Mä vain taistelin joka hetken läpi, että jos mä selvitän nyt juuri tämän hetken, niin sitten - niin, mitä?   Oli hetkiä, kun mulla ei ollut vastausta. Ei mitään, minkä vuoksi jatkaa. Hetkiä, kun mä olin sammumassa. Mä olisin voinut lähteä paljon aikaisemminkin. Se on ollut lähellä.  Mutta mä nousin jokaisesta kuopasta, miten

Moi tyypit 💛 Tänään olis vuorossa jotain vähän erikoisempaa. Okei, siinä mielessä normaalia, että tää teksti on tällainen säeteksti, mitä nyt on ollut paljon, mutta tässä tuntuu tietty toiveikkuus ja iloisuus, mikä ei (kuten tiedätte) ole mulle tyypillistä. Tänään kuitenkin tuli yhtäkkiä inspitaatio tähän.  Nyt voitte olla vähän vähemmän huolissanne mun mielenterveydestä, kun mä en olekaan ihan 100% pimeä ihminen 😃 Ai niin, ja sori tästä postausvälistä. Ei ole tulossa muutosta, jee. Mulla on yks sellainen isompi kirjoitusprojekti menossa, minkä takia näitä blogitekstejä tulee varmaan kirjoitettua vähemmän.  Kun kävelen kotiin koulusta näen ensimmäiset leskenlehdet Ne eivät tunnu kuuluvan ruskean loskan ja  veden sekaan ojaan kauniina ja kirkkaina ne  ovat  niin kuin hymy keskellä huutamista ja kirkumista ja itkua Ensimmäistä kertaa  pitkään aikaan mielessäni käy että vaikka se on kliseistä ja joskus  vaikea uskoa ehkä elämä todella voittaa Tuntuu kuin tämä  olisi ensimmäinen päiväni 

Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon! Ken sanansa syö sitä salama lyö, right? :D Joten... Parempi sitten inspiroitua 😅  Mä olen tehnyt tätä postausta kohta kuusi kuukautta, joten uskallan väittää, että tää on isoin ja monipuolisin inspispostaus tarinablogimaailmassa (tähän mennessä)! Paljon luvattu? No joo, kieltämättä.   Tähän loppuun vielä sen verran, että mä en tosiaan omista kaikkea tässä postauksessa (esim. Inspiroivia lyricsejä), joten älkää käyttäkö niitä suoraan. Mä merkkaan tähdellä ne jutut, jotka ei kuulu mulle, niin otatte niistä vain inspiraatiota, ette lainaa sanasta sanaan, okei? Olen puhunut, aloitetaan!   Inspiroivia lauseita kirjoista* 💙 Hän on haalistuneella tavalla kaunis. 💙 "Mitäpä tuohon voisi vastata? Olen seudun mukavin tyyppi." 💙 Katson tyttöä silmiin. Ne ovat pähkinänruskeat ja niiden ympärillä on tummat renkaat. Ripsiväriä on sidottu raskaalla kädellä. Tyttö näyttää siltä kuin ei olisi nukkunut viikkoon. 💙 (Hölmö, täydellinen aasialaispoika.